Pirjo Rautio

 

Jean-Pierre Vibert (1777-1866),
ensimmäinen pelkästään ruusuihin keskittynyt jalostaja - 1

 

Jean-Pierre Vibert - 2

 

Jean-Pierre Vibert - 3

ARTIKKELIT
  HOMEPAGE
Teksti perustuu pääasiassa François Joyaux’n teksteihin.  
   
Vibert oli 1800-luvun tuotteliain jalostaja Ranskassa, sillä
35 vuoden aikana (1815 – 1851) hän jalosti n. 600 ruusulajiketta. Yli puolet hänen jalostamistaan ruusuista oli ranskanruusuja, joita on säilynyt n. 60.
 
   
Pariisi
Vibert syntyi kauppiasperheeseen Pariisissa. Hän soti nuorena Napoleonin joukoissa ja haavoittui monta kertaa. Lähdettyään armeijasta hän työskenteli rautakaupan myyjänä Pariisissa. V. 1804 hän perusti oman liikkeen ja meni seuraavana vuonna naimisiin Adèle Heun kanssa. Pariskunta piti kauppaa 7 vuotta, vuoteen 1812 asti.
 
Vibert tutustui ruusuharrastaja Du Pont’iin, joka toimitti ruusuja keisarinna Joséphinelle Malmaisoniin. Keisarinnan ansiosta ruusut olivat tulleet muotiin. Kiinnostuttuaan ruusuista Vibert keräsi pienen kokoelman puutarhaansa Montparnasselle.  
   
Chennevières 1813/1815-1827
V. 1813 Vibert muutti Chennevières-sur-Marneen aikoen perustaa sinne taimitarhan. Keisarikunnan kaatuessa v. 1815 vihollisjoukot valtasivat Pariisin seudun.  Englantilaisten tuhottua Descemet’n taimistoa Saint-Denis’ssä hän myi Vibert’lle yrityksensä. Ruusujen istutuksen kannalta huonoon aikaan elokuussa (1815) Vibert siirsi Saint-Denis’stä Chennevières’iin 10.000 ruusua.
 
   
Vibert oli ensimmäinen, joka järjesti taimitarhansa tieteellisesti. Kun saman ryhmän ruusut istutettiin vierekkäin, niitä oli kukinnan aikana helppo tarkkailla. Ensimmäisenä Ranskassa hän keskittyi pelkästään ruusujen kasvatukseen. Vuoteen 1845 asti hän julkaisi lähes joka vuosi viljelemistään ruusuista luettelon, johon hän kirjoitti myös havainnoistaan ruusujen nimistöstä ja luokittelusta (Observations sur la nomenclature et le classement des roses suivies du catalogue de celles cultivées par J.-P. Vibert à Chennevières-sur-Marne). Vibert’n ruusuvalikoima oli valtava. Esim. v. 1820 luettelossa oli 700 lajiketta eri ruusuryhmistä. Vaikka hän oli erityisen kiinnostunut gallikoista, hän jalosti myös bengalin, neidon-, damaskon- ja kartanoruusuja. Ensimmäisissä luetteloissaan Vibert mainitsee edeltäjältään peräisin olevat lajikkeet.  
   
Vibert asui Chennevières’ssä 14 vuotta, vuoteen 1827 asti.
Taimistoviljelijän toimintansa ohella hän oli myös Chennevières’n ja naapurikylien veronkantaja (1815-1827). Hän alkoi julkaista huomioitaan ruusujen viljelystä. Hän ehti osallistua myös ajan polemiikkeihin. Vibert oli tyytyväinen Redoutén ruusukuviin, mutta hän moitti käytettyjä ruusujen nimiä. V. 1827 hän kuului Pariisin puutarhayhdistyksen perustajiin (Société d’horticulture de Paris,  nykyisen Société nationale d’horticulture de Francen edeltäjä).
 
   
Saint-Denis (1827-1835)
V. 1827 turilaan toukat saastuttivat hänen taimistonsa hän muutti Saint-Denis’hin, jossa hän asui 7 vuotta. Vibert’llä oli Ranskan suurin taimitarha, jossa voitiin tarkkailla ja vertailla lukemattomia lajeja ja lajikkeita, joista suurin osa oli omajuurisia. Vuoden 1831 luettelossa ruusulajikkeita oli 1110.
 
   
Angers (1839-1851)
Kuitenkin v. 1835, 58-vuotiaana Vibert harkitsi vakavasti toimintansa lopettamista ja myi Saint-Denis’n taimistonsa. Hän muutti ensin (v. 1836) Longjumeau’hon, sitten
v. 1839 asettui asumaan Angers’in lähelle Loiren laaksoon 12 vuodeksi.
 
   
Taimitarhalla häntä auttoi pääpuutarhuri Robert. Vv. 1845-1851 on vaikea sanoa, oliko Vibert vai Robert jalostanut jonkin lajikkeen. V. 1851, kun Vibert 74-vuotiaana luovutti taimistonsa Robert’lle, kerran kukkivien ruusujen suosio oli jo vähentynyt ja uudestaan kukkivat remontantti-, kiinan-, bourbon- ja noisetteruusut olivat tulleet muotiin.  
   

Montfort-l’Amaury (1851-1866)
Vibert vetäytyi Pariisin seuduille Montfort-l’Amaury’hin, jossa hän vielä kirjoitti artikkeleita ruusuista. Hän kuoli 89-vuotiaana v. 1866.

Vibert tunnusti vanhoilla päivillään lapsenlapselleen Georges Vibert’lle:
”Ihminen voi tietää mitä hän on eniten rakastanut maan päällä vain siitä mitä hänellä on sydämellään viimeisinä päivinään. Kuten monet muut luulin rakastavani ja inhoavani monia ihmisiä ja asioita. Todellisuudessa en rakastanut kuin Napoleonia ja ruusuja. Nykyään, melkein vuosisadan kapinoinnin jälkeen kaikkia epäoikeudenmukaisuuksia vastaan jotka olen nähnyt ja kaikkien vaivojen jälkeen jotka olen kärsinyt, minulla ei ole kuin kaksi syvää vihaa: toinen niitä kohtaan jotka pettivät Keisarini ja toinen valkoisia toukkia kohtaan jotka tuhosivat ruusuni!”

 
   

Vibert’n jalostamat ruusut
Vibert’n jalostamia ruusuja on säilynyt n. 80 lajiketta.

Napoleonin ihailijana hän koko uransa ajan nimesi usein ruusujaan empire-kaudella muodissa olleen kreikkalais-roomalaisen mytologian mukaan. Vibert aiheutti sekaannuksia käyttämällä uudestaan samoja nimiä kuin muut tai hän itse aikaisemmin.
Hän saattoi myös ilmoittaa omikseen muilta ostamiaan ruusuja kuten Parmentier’ltä hankitut ’Anaïs Ségalas’ (1837) ja ’D’Aguesseau’ (1836) ja luultavasti ‘Oeillet Flamand’ (1845) ja ‘Orphéline de Juillet’ (ennen 1836).

  'Aguesseau'. Kuva: Pirjo Rautio
   

Jean-Pierre Vibert - 2

ARTIKKELIT
  HOMEPAGE