Peter D. A. Boyd

 

Pimpinellaruusujen jäljillä - 1

 
Pimpinellaruusujen jäljillä - 2  
Pimpinellaruusujen jäljillä - 3  
Pimpinellaruusujen jäljillä - 4 ARTIKKELIT
Pimpinellaruusujen jäljillä - 5 HOMEPAGE
   
Suomennos: Ari Hyvärinen  
   
BOYD, P.D.A. 2005. 'A Personal Crusade in Search of Scots Roses' / 'Ein persönlicher Kreuzzug auf der Suche nach Dünenrosen'. Rosenjahrbuch 2005, Verein Deutscher Rosenfreunde e. V., Baden-Baden, Germany. pp. 117-129.  
   

Johdanto

 
Englannin Scots Rose tarkoittaa vanhoja, skotlantilaista alkuperää olevia pimpinellaruusun Rosa spinosissima (syn. R. pimpinellifolia) lajikkeita sekä joitakin ns. tarhapimpinellaruusuja, jotka ovat risteymäsyntyisiä, mutta joissa on pimpinellaruusun tunnusmerkkejä. (Suomennoksessa kaikista käytetään yksinkertaistaen nimeä pimpinellaruusu.).  
   
Kasvatan pimpinellaruusuja puutarhassani, joka sijaitsee Shropshiren kukkuloilla yli 300 metriä merenpinnasta lähellä Englannin ja Walesin rajaa. Se on vasta valmistumassa oleva puutarha, joka muotoutuu usean hehtaarin alalle karuun ja tuuliseen kukkulanrinteeseen. Olosuhteiltaan se vastaa joitakin seutuja Skotlannissa. Minulla on puutarhasaralla useita kiinnostuksen kohteita, mutta yksi niistä on pimpinellaruusujen keräily, kasvattaminen ja tutkiminen. Minua kiehtoo tämän 1800-luvun alkupuolella muodissa olleen ruusuryhmän historia, jota monikaan puutarhaharrastaja ei tunne.  
Puutarhassani kasvavat pimpinellaruusut tuottavat minulle paljon iloa, koska ne ovat viehättäviä ja menestyvät hyvin karuissa olosuhteissa. Ne myös tuovat mieleeni tapaamani ihmiset ja paikat, joissa olen käynyt tutkimusmatkoillani.  
   
Olen ollut kiinnostunut näistä ruusuista 1960-luvulta lähtien, jolloin eräs perhetuttava antoi minulle valkoisen kerrotun pimpinellaruusun taimen, joka oli peräisin tunnetun englantilaisen puutarhapersoonan Gertrude Jekyllin puutarhasta. Tämän ruusun taimet ovat matkanneet mukanani puutarhasta puutarhaan yli 40 vuoden ajan ja se on yhä yksi suosikeistani. Vuonna 1966 pääsin Aberdeenin yliopistoon Pohjois-Skotlantiin opiskelemaan kasvitiedettä ja geologiaa. Opintojen puitteissa tutustuin Skotlannin eristyneisiin luonnonvaraisiin paikkoihin, mutta myös hienoihin puutarhoihin. Menimme vaimoni Evelynin kanssa naimisiin Aberdeenissa 1969 ja vietimme useita vuosia tutkimalla Skotlannin villejä seutuja. Löysimme pimpinellaruusun luonnonmuotoja sekä vanhoja lajikkeita, joita yhä kasvoi hylätyillä raunioilla. Nämä ruusut, kuten myös Royal National Rose Societyn St. Albansin puutarhasta lahjoituksena saadut pistokkaat sekä 1970-luvulla brittiläisistä taimistoista saatavilla olleet lajikkeet kasvattivat kokoelman noin tusinaan.  
   
Vuosien varrella näitä ruusuja tai niiden taimia siirrettiin puutarhasta puutarhaan, kun muutimme ympäri Brittein saaria. Kuitenkin vasta asetuttuamme nykyiseen kotiimme 1997 päätin alkaa harrastaa pimpinellaruusuja aktiivisemmin. Aloin matkustaa säännöllisesti Skotlantiin, kun poikamme pääsi opiskelemaan St. Andrewsin yliopistoon ja käytin hyväkseni matkoja tutkiakseni vanhoja puutarhoja pimpinellaruusujen toivossa. Poikamme valmistuttuakin päätin jatkaa Skotlannin-matkoja kesäkuussa, kun ruusut kukkivat, ja palata sitten lokakuussa luvan kanssa keräämään löytöruusujeni juurivesoja.  
   
Vuonna 1998 sain lisärohkaisua vanhojen lajikkeiden keräämiseen Mary McMutrien pimpinellaruusukirjasta. Tämän kirjan julkaiseminen oli yllätys, mutta myös suuri ilonaihe – en ollut tiennyt, että joku muukin voi olla kiinnostunut pimpinellaruusuista! Hänen kirjastaan sain toisten pimpinellaruusuharrastajien nimiä, joten minun oli mahdollista ottaa yhteyttä Iris Strachaniin ja tri Peter Waisteriin sekä myös Maryyn ja hänen perheeseensä.  
Mary McMurtrie syntyi kesäkuussa 1902 Skenen kylässä Skotlannin Aberdeenshiressä ja kuoli 1. marraskuuta 2003 ollessaan 101-vuotias. Hän oli Britannian vanhin työskentelevä taiteilija, kirkkoherran leski, taimistoviljelijä, neljän lapsen äiti ja 17 lapsen isoäiti. Hän julkaisi ensimmäisen kirjansa The Wild Flowers of Scotland vuonna 1982 ollessaan 80-vuotias. Hän maalasi kukkia Skotlannissa, Keniassa ja Algarvessa.  
   
Mary McMurtrien kirjassa Scots Roses of hedgerows and wild gardens on edelleen parhaat pimpinellaruusukuvat ja kuvaukset 67 lajikkeesta. Kirja julkaistiin 1998 Maryn ollessa 96-vuotias, ja muiden kirjojensa tavoin hän on kuvittanut sen viehättävillä akvarelleilla. Kirja ei syntynyt pelkästään etevän taiteilijan siveltimestä, vaan se on myös kasviharrastajan käsialaa. Maryllä oli menestyvä taimisto, joka oli erikoistunut kivikkokasveihin ja vanhanaikaisiin kasveihin, kunnes hän jäi kahdeksissakymmenissä ”eläkkeelle”. Maryn kirja Scottish Wild Flowers julkaistiin 2001 ja hänen viimeiseksi jäänyt kirjansa Old Cottage Pinks (vanhat puutarhaneilikat) tammikuussa 2004 kaksi kuukautta hänen kuolemansa jälkeen. Tapasin Maryn vasta kun hän oli jo 98-vuotias. Vaikka olin alkanut keräillä pimpinellaruusuja yli 30 vuotta aikaisemmin, Maryn kirjan julkaiseminen vaikutti uudelleen heränneeseen kiinnostukseeni. Vierailin useita kertoja Maryn ja hänen perheensä luona heidän Aberdeenin-kodissaan ja näin hänet viimeisen kerran kesäkuussa 2003. Vaikka Mary oli kuuroutunut, hänen näkönsä oli yhä erinomainen (Mary maalasi ilman silmälaseja), hänen järkensä oli terävä ja hänen luonteensa yhtä ihastuttava kuin maalaamansa pimpinellaruusutkin. Minulla on miellyttäviä muistoja iltapäiväkeskusteluista Maryn ja hänen tyttärensä Elspeth Hastonin kanssa, joka myös on pimpinellaruusujen keräilijä.  
   
Matkoillani Skotlannissa ja muualla olen tavannut kiinnostavia ihmisiä ja ystävystynyt monien kanssa. Kokoelmani on karttunut saadessani taimia yksityishenkilöiltä ja historiallisten puutarhojen omistajilta tai ylipuutarhureilta. Olen myös ostanut ruusuja taimistoista Britanniasta, Suomesta, Tanskasta, Belgiasta, Ranskasta ja muualta. Arvelen pimpinellaruusukokoelmani olevan Britannian laajin (noin 200 lajiketta ja lisäksi lukemattomia siementaimia), mutta tutkittuani pimpinellaruusujen historiaa olen saanut selville, että ennen taimistoista sai yli 600 nimettyä lajiketta – tämä on jopa enemmän kuin aikaisemmat kirjoittajat ovat havainneet.  
   
Nykyään brittitaimistoista saa vain noin 20 pimpinellaruusulajiketta, mutta samaa lajiketta myydään joskus eri nimillä ja päinvastoin, eri lajikkeita samalla nimellä. Myös joitakin 1900-luvun Rosa spinosissima -hybridejä, kuten 'Frühlingsgold', myydään nimen Scots Rose alla. Frühling-sarja ja muut modernit monimutkaiset hybridit ovat kauniita ruusuja sinänsä, mutta niissä ei ole samaa tuntua kuin 1800-luvun lajikkeissa, jotka ovat lähempänä R. spinosissimaa lehdistöltään, habitukseltaan ja muilta ominaisuuksiltaan. Jopa vanha ja suosittu 'Stanwell Perpetual' (1838) on monimutkainen hybridi ja siltä puuttuu aidon Scots Rosen luonne.
   
Pimpinellaruusukokoelmani on jätetty the National Council for the Conservation of Plants and Gardens (NCCPG) -lautakunnan arvioitavaksi. Se päättää myönnetäänkö kokoelmalle National Collection -asema. * Tavoitteenani on toimittaa oikein nimettyjä lajikkeita kasvitieteellisiin puutarhoihin ja lisättäviksi taimistoihin, jotta ne eivät katoa viljelystä ja ovat nykypuutarhaharrastajien saatavilla. En ole kuitenkaan keskittynyt pelkästään elossa oleviin lajikkeisiin, vaan kirjoitan kirjaa pimpinellaruusujen historiasta ja nimistöstä. Sen on tarkoitus olla puutarhahistorioitsijoiden ja ruusuharrastajien mahdollisimman täydellinen tietolähde viittauksineen. Olen tehnyt listan melkein 700 pimpinellaruusulajikkeesta käyttäen hyväkseni 1700–2000-lukujen taimihinnastoja, ruusukirjoja ja muita julkaisuja. Aion sisällyttää kirjaani täydellisen luettelon kaikista tunnetuista vanhoista ja uusista lajikkeista sisältäen lajikkeen kuvauksen, jos sellainen suinkin on olemassa. Työni on loppusuoralla, mutta olen jo ennakkoon kertonut pimpinellaruusuista ja tutkimukseni alustavista tuloksista eri lehtiartikkeleissa ja kotisivullani osoitteessa: www.peterboyd.com .  
   
Tutkimukseni edetessä otin yhteyttä tri Volker Wissemanniin, joka työskentelee Jenan yliopiston Institut für Spezielle Botanik -laitoksessa. Olin kiinnostunut hänen villin Rosa spinosissiman geeniperimän selvittämistyöstään, jota hän teki työskennellessään Lontoon The Natural History Museumissa. Kerroin Wissemannille omasta työstäni lajin viljelymuotojen parissa ja niinpä hän antoi kopiot ruusulajeja käsittelevistä julkaisuistaan.  
   
Seuraavana vuonna (2004) sain kutsun tri Wissemannilta ja rouva Hella
Brumme
lta, vierailla Sangerhausenin Europa-Rosariumissa. Rouva Brumme on kyseisen rosariumin johtaja. Stiftung des Vereins Deutscher Rosenfreunde oli valmis rahoittamaan matkani, jos avustaisin heidän Rosa spinosissima -lajikkeidensa tunnistamisessa. Olin ilahtunut jos kohta hieman peloissanikin! Vierailin rosariumissa toukokuun 2004 lopussa ja kaikki joita tapasin Sangerhausenissa saivat minut tuntemaan itseni tervetulleeksi. Koska saksantaitoni on huono, olin kiitollinen tri Wissemannin, rouva Brummen ja hänen kollegoidensa kärsivällisyydestä ja hyvästä englannintaidosta. He tekivät vierailustani miellyttävän ja hedelmällisen. Ennen kuin kirjoitan tarkemmin matkastani Europa-Rosariumiin, kerron jotakin pimpinellaruusujen luonteesta ja niiden historiasta, jotta vierailuni asettuu paremmin asiayhteyteen.
 
   
   
*) Britanniassa monet julkiset tahot tai yksityishenkilöt ylläpitävät mahdollisimman täydellistä elävää kokoelmaa tietyn kasvisuvun lajeista ja/ tai puutarhalajikkeista. Merkittäville kokoelmille myönnetään National Collection -asema.  
   

Pimpinellaruusujen jäljillä - 2

ARTIKKELIT
  HOMEPAGE