Sirkka Juhanoja

 

Kestävää perusrunkoa metsästämässä

ARTIKKELIT
Ruusunlehti 2/2009 HOMEPAGE
   
Kokemuksia Piikkiön perusrunkokokeista  
Monta vuotta sitten Ruususeura teki MTT:lle (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) aloitteen, että ruusujen perusrunkoasiat otettaisiin tutkimuksen kohteeksi. Silloin saatiinkin käyntiin ruusuhanke, jossa ryhdyttiin selvittämään, olisiko pohjoisessa menestyvistä luonnonruusuista, löytöruusuista tai ruusujalosteista perusrungoiksi ryhmäruusuille ja aroille tai vaikeasti lisättäville pensasruusuille. Toisena osana hankkeessa oli pensasruusulöytöjen kerääminen ja vertaileminen kenttäkokeissa. Tämän osion kokemuksista onkin jo kirjoitettu muutamaan otteeseen Ruusunlehteen.  Nyt ovat vuorossa perusrunkokokeista saadut kokemukset.  
   
Perusrungolla tiedetään olevan vaikutusta jalo-osaan monella tavalla: se vaikuttaa talvenkestävyyteen, kasvutapaan ja -voimakkuuteen, kukinnan ajoittumiseen ja runsauteen ja jopa kukan väriin ja kokoon.
Arat perusrungot heikentävät koko kasvin kestävyyttä, kun taas hyvin kestävä perusrunko voi mahdollistaa lajikkeen viljelyn ankarammalla ilmastoalueella kuin lajike muuten menestyisi.  Tavoitteena oli löytää perusrunko, joka parantaisi erityisesti ryhmäruusujen kestävyyttä niin, että näidenkin kukinnasta voisi nauttia useita kesiä ilman, että joka kevät hankkii uudet taimet. Myös jotkut ihastuttavat, vaikeasti lisättävät pensasruusut innoittivat lähtemään perusrungon etsintään.
 
   
Keski-Euroopassa käytetään tavallisesti koiranruusua, Rosa canina, japaninköynnösruusua R. multiflora tai R. ’Laxa’-nimistä kantaa perusrunkona. Näistä koiranruusu on meillä kestävin vaihtoehto, ja siinäkin ilmenee kantojen välillä vaihtelua. Toisaalta tiedetään, että aikaisemmin perusrunkona käytetty neuvoksenruusu R. × spaethiana on monilla paikoilla jäänyt elämään ja kasvanut suureksi pensaaksi jalolajikkeen kuoltua. Käytettyä perusrunkoa ei yleensä ilmoiteta ruusun taimen mukana, joten ostajalle jää nähtäväksi, mitä mahdollisesta villiversosta kasvaa.
Yleisesti perusrunkoina käytettävät lajit eivät kuulu Suomessa menestyvään kasvivalikoimaan. Sen sijaan meillä tavataan useita Pohjois-Suomessakin menestyviä luonnonlajeja ja viljeltyjä ruusuja, jotka voivat soveltua perusrunkoina käytettäviksi. Perusrunkokokeissa lähdettiin siitä, että pohjoisessa menestyvät luonnonvaraiset ruusulajit olisivat keskieurooppalaisia vaihtoehtoja sopivampia meillä kasvatettaville ruusuille, mikäli perusrunko ja jalolajike saadaan kasvamaan yhteen ja menestymään. Jos vielä perusrunko voitaisiin kasvattaa siemenestä, se olisi taloudellisestikin varteen otettava vaihtoehto.
 
   
Ehdokkaina luonnonlajeja, löytöruusuja ja jalosteita  
Puutarhatutkimuksessa Piikkiössä jalolajikkeita silmutettiin yli 20 perusrunkoehdokkaaseen.  Ehdokkaina oli luonnonlajeja meiltä ja muualta pohjoisesta, kuten kiiltoruusu R. virginiana, orjanruusu R. dumalis, punalehtiruusu R. glauca, metsäruusukantoja R. majalis, kanadanruusu R. blanda, karoliinanruusu R. carolina, R. karaalmensis, iharuusu R. mollis. Myös löytöruusuina kestäviksi tunnettuja pensasruusukantoja kokeiltiin: R. ’Olkkala’, R. ’Päiväranta’, R. 'Tarja Halonen’. Köynnöruusua R. ’Pohjantähti’ ja muutamia ruusunjalostusaineiston jälkeläisiä oli myös mukana kokeilussa. Näitä verrattiin yleisiin perusrunkoihin  R. canina ’Inermis’ ja R. ’Laxa’, jotka hankittiin ulkomailta. 
Jalolajikkeina käytettiin ryhmäruusulajiketta ’Europeana’ ja helposti ja vähän vaikeammin pistokkaasta lisättäviä pensasruusuja R. Harisonii-ryhmä ’Kaisaniemi’ ja R. Harisonii-ryhmä ’Matti Hesperia’, R. Pimpinellifolia-ryhmä ’Juhannusmorsian’ ja R.’Splendens’. Nämä pensasruusut olivat mukana lähinnä sen vuoksi, että niiden avulla voitiin seurata perusrungon vaikutusta jalolajikkeen ominaisuuksiin. Näistä tuloksista kirjoitetaan myöhemmin.
  Erilaisiin perusrunkoihin silmutetut ’Europeana’-ruusut kasvavat avoimella koekentällä katekankaalla päällystetyissä riveissä.
Ymppäys tehtiin silmuttamalla  
Kokeissa lajikkeiden ymppäys perusrunkoihin tehtiin silmuttamalla eli yksi silmu liitettiin perusrungon juurenniskaan. Tämä onnistuu joko molempien ollessa lepovaiheessa tai kesällä, kun perusrungon kuori on helposti irtoavassa vaiheessa, käytännössä loppukesällä. Silloin silmutus tehdään ulkona. Piikkiössä oli mahdollisuus tehdä silmutuksia myös kevättalvella. Sekä perusrunkotaimia että taimia, joista silmut otettiin, säilytettiin kylmävarastossa.
Itse silmutus tehtiin kolmella tavalla:
1. Tehtiin silmutus suoraan varastosta otettuihin perusrunkoihin ja vietiin taimet takaisin varastoon, josta ne tuotiin keväällä kasvihuoneen kautta ulos;
2. Tehtiin silmutus suoraan varastosta otettuihin perusrunkoihin, ja taimet vietiin jonkin verran lämmitettyyn kasvihuoneeseen sumutunneliin, jossa ilma pidettiin kosteana sumuttamalla.
3. Otettiin perusrungot kasvihuoneeseen heräämään muutamaksi päiväksi ennen silmutusta. Silmutuksen jälkeen taimet vietiin sumutunneliin.
Parhaiten silmun ja perusrungon yhteenkasvu saatiin onnistumaan tavoilla 2 ja 3. Näistä saatiin myös paremmat tulokset kuin elokuisesta ulkona tapahtuneesta silmutuksesta. Kevättalvella silmutetut taimet istutettiin elokuussa pellolle seurantaan. Loppukesällä silmutetut taimet vietiin talveksi varastoon ja istutettiin seuraavana keväänä pellolle. Talvisuojausta ei tehty. Kuolleet osat leikattiin pois keväällä, kun talvivauriot oli ensin havainnoitu.
  Silmutettu taimi valmiina sumutunneliin.
Perusrunkoina käytettiin sekä pistokkaasta lisättyjä taimia että siementaimia. Pistokastaimet valmistuivat huomattavasti nopeammin käyttökokoisiksi, noin lyijykynän paksuisiksi, ja olivat yleensä muodoltaan parempia. Silmutuksen tekniseen suoritukseen vaikuttavat paljon perusrunkotaimen juurenniskan ominaisuudet: pitkä, suora ja sileäpintainen on paras. Jos juurenniska on kovin lyhyt, muhkurainen, tai siitä lähtee runsaasti piikkisiä haaroja, toimenpide on niin hankala tehdä, että onnistuminenkin on epävarmaa. Juurenniskasta leikattiin terävällä veitsellä ohut lastu. Sen kohdalle kiinnitettiin silmuineen mahdollisimman samanmuotoinen lastu, joka oli leikattu jalolajikkeesta. Kiinnittymistä autettiin jalostusteipillä, jota kiedottiin silmun ja perusrungon ympäri. Valmis taimi istutettiin ruukkuun puhtaaseen turpeeseen.
Juurenniskaominaisuuksiltaan parhaita perusrunkoehdokkaita olivat kanadanruusu, punalehtiruusu, iharuusu ’Ahvenanmaa’, ’Olkkala’, ’Päiväranta’ ja kaksi jalostetta. Nämä eivät kuitenkaan pärjänneet vertailussa kaupallisille perusrungoille.
 
   
Tulokset tylyjä ryhmäruusuille  
Pellolle istutettuja taimia seurattiin keväästä syksyyn vuoteen 2007 saakka – tai kunnes ne kuolivat. Havaintoja tehtiin jalolajikkeen talvivaurioista, silmujen puhkeamisesta, kasvutavasta, -voimakkuudesta, kukinnasta ja tuleentumisesta. Myös perusrungon näkymistä villiversoina tai juurivesoina havainnoitiin.
’Europeana’-ryhmäruusun osalta tulokset ovat tylyjä. Ensimmäiset ympit istutettiin pellolle kesällä 2002. Valtaosa taimista kuoli ensimmäisenä talvena 02/03. Parhaiten talvista selviytyivät neuvoksenruusulle ja kanadanruusulle silmutetut ’Europeana’-taimet, joista pieni osa selviytyi kahden talven yli.
Kaupallisille perusrungoille silmutetuista vielä pienempi osuus selviytyi yhden talven yli. Vuonna 2003 istutetuista ymppitaimista osa on selviytynyt kolmen tai neljän talven yli, mutta parhaiten pärjänneistäkin talvi 06/07 nujersi osan.
Pisimpään elossa ovat säilyneet kanadanruusu-, punalehtiruusu-, kiiltoruusu-, majalis ’Hiekkaharju’-, tarjanruusu- ja yhdelle jalosteperusrungolle silmutetut. Näistä pieni osa säilyi kesään 2007, jolloin seuranta loppui. Kolmen talven yli selviytyivät karoliinanruusu- ja orjanruusuperusrungolle silmutetut.
Kahden talven yli eläneitä olivat ’Päiväranta’-, ’Olkkala’-, ’Pohjantähti’- ja iharuusu ’Ahvenmaa’-perusrungolle silmutetut. Kaupallisille perusrungoille silmutetuista suuri osa kuoli toisena talvena, loput kolmantena.
 
   
Pensasruusujen talvehtiminen erilaisille perusrungoille silmutettuina oli huomattavasti ryhmäruusuja parempi. ’Juhannusmorsian’, ’Kaisaniemi’ ja valamonruusu säilyivät kaikki  Piikkiössä elossa jopa kaupallisilla perusrungoilla.
’Matti Hesperia’ -taimista osa kuoli kolmantena talvena 04/05. Mutta nämä ruusuthan eivät perusrunkoa tarvitse.
 
   
Tulosten ankaruutta varmaan osittain selittää kasvupaikka ja hoito: ruusut kasvoivat melko avoimella paikalla pellolla, eikä minkäänlaista talvisuojausta tehty. Toisaalta kasvupaikan maalaji on ruusuille edullinen. Koejakson talvet olivat oikukkaita ja olosuhteiltaan nopeasti vaihtuvia. Viisasten kiveä ryhmäruusujen talvenkestävyyden parantamiseksi ei löytynyt vielä.
Silti ryhmäruusut on edelleen kasvatettava perusrungolle vartettuina tai silmutettuina, koska monet lajikkeet eivät edes kasvaisi omajuurisina. Osa pohjoisista luonnonlajeista on mahdollisia perusrunkoina, ja ne voivat jossain määrin parantaa talvenkestävyyttä, mutta keskieurooppalaiset tuottajat tuskin ryhtyvät niitä käyttämään, koska heillä on käytössään helpommin käsiteltävät ja lisättävät vakiintuneet perusrunkonsa, jotka ovat heidän olosuhteissaan kestäviä.


   
ARTIKKELIT  
HOMEPAGE