Pirjo Rautio RUUSUTARHOJA

Bagatelle Pariisisissa

HOMEPAGE
   
   
1700-luvun lopussa Bagatellen alue kuului kuningas Ludvig  XVI:n veljelle Artois’n kreiville. V. 1835 Orléans’n suku myi alueen englantilaiselle Lord Seymourille. V. 1905 Pariisin kaupunki osti alueen muuttaakseen sen puistoksi Bois de Boulognen keskelle. Vuotta myöhemmin alkoi ruusutarhan perustaminen.
   
1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ruusutarhat olivat muodissa. Jules Gravereaux oli jo perustanut 1990-luvulla ruusutarhan L’Haÿhin. Pariisin puistoista vastaava J.C.N. Forestier ja Gravereaux suunnittelivat yhdessä Bagatellen ruusutarhan. Pystyrakenteita korostettiin kannatinpylväillä ja kaarilla kuten Roseraie de l’Haÿssa. Gravereaux osallistui myös istutettavien ruusujen valintaan. Hän myös hankki suurimman osan ensimmäisistä ruusuista.
Bagatellessa on pidetty vuodesta 1907 lähtien uusien ruusujen kilpailuja, joissa ei enää tutkittu leikkokukkia, vaan ruusujen menestymistä arvioitiin avomaalla kahden vuoden kasvatuksen jälkeen.
Ruusukokoelma laajeni vähitellen palkituilla ruusulajikkeilla.
  Kaunis kilpailuruusu
   

Kun Seinen departementti V. 1937 osti Gravereaux’n entisen ruusutarhan Roseraie de l'Haÿn, päätettiin, että siellä kasvatettaisiin luonnonvaraiset ja vanhat ruusut ja vain nykyruusut jäisivät Bagatelleen.

Nykyään Bagatellen ruusutarhassa on n. 1300 lajiketta, joista yli 200 on peräisin kilpailuista.

Päinvastoin kuin Roseraie de l'Haÿssa Bagatellessa ei pyritä säilyttämään kaikkia 1900-luvun ruusuja, vaan vuosittain poistetaan joitakin lajikkeita ja korvataan uusilla.

Bagatellen puistossa on kaksi täysin erilaista ruusualuetta.
L'Haÿn tapaan toteutettu köynnösruusu- ja nykyruusualue. Rinteessä on joitakin vanhempia lajikkeita.

Ruusutarhan lounaisosassa on kaunis maisemapuutarha. Siellä kasvaa nelisenkymmentä luonnonvaraista ja uudempaa pensasruusuja. Komeiden pensaiden välissä käyskentelee riikinkukkoja.

   
   
   
 
   
Bagatellen sisäänkäynnillä on pieni muistolaatta: ”Saamme kiittää Jules Gravereaux’ta tämän kokoelman luomisesta”.  
   
RUUSUTARHOJA  
   
HOMEPAGE