Eeva Ruoff, Sveitsin ruusutarhoja - 1

 

Eeva Ruoff, Sveitsin ruusutarhoja - 2

RUUSUTARHOJA
Teksti ja kuvat Eeva Ruoff KOTISIVU
(Ruusunlehti 3/2008)  
   
Ruusut ja puutarhat eivät tule ensinnä mieleen ajatellessamme Sveitsiä, vaikka niitä on siellä on ollut siellä jo vuosisatojen ajan. Zürichin kaupunginlääkärinä 1500-luvun puolivälissä toiminut Konrad Gessner kertoo muistiinpanoissaan, että "Rosa hortensis alba"-pensaat olivat sikäläisissä puutarhoissa hyvin yleisiä. Pensaat olivat suurikokoisia ja niillä oli kerrotut, valkeat kukat. Kuvaus tarkoittaa varmaan nykyään Rosa alba 'Maxima' -nimellä tunnettuja ruusuja. Eräällä toisella, hyvin yleisellä puutarharuusulla oli yksinkertaiset punaiset kukat. Gessnerin mukaan joillakin ihmisillä oli siitä myös sellaisia muotoja, joilla oli valkoisenkirjavat tai kerrotut kukat. Kysymyksessä lienevät olleen apteekkarinruusut (R. gallica). Gessner kertoo myös, että eräällä hiljattain yleistyneellä ruusulla oli yksinkertaiset, vaaleanpunaiset kukat. Hän oli päättänyt kutsua sitä "persialaiseksi ruusuksi", koska se erosi hänen mielestään selvästi jo varhemmin tunnetuista ja damaskonruusuiksi kutsutuista kasveista. Ne olivat osoittautuneet varsin talvenaroiksi. Gessner mainitsee vielä, että puutarhoihin siirrettiin silloin tällöin metsäruusuja luonnosta.  
   
Seuraavina vuosisatoina sveitsiläispuutarhojen ruusuvalikoima laajeni, viljeltiin kartano- ja sammalruusuja ja asianharrastajat hankkivat erikoisuuksia ulkomailta. Ruusuja kohtaan tunnettu kiinnostus kehittyi sitten suurin harppauksin Napoleonin sotien jälkeen, kun uusia lajikkeita alkoi tulla jatkuvasti myyntiin. Adolph Otto, zürichiläinen puutarhuri, julkaisi vuonna 1858 ruusunkasvatuksen käsikirjan "Der Rosenzüchter oder die Cultur der Rosen in den Töpfen und im freien Lande". Teoksen nimestä käy ilmi, että ruusuja viljeltiin etupäässä ruukuissa eli kasvihuoneissa ja talvipuutarhoissa. Kalliita uutuuksia ei haluttu istuttaa ulos säiden armoille. Niiden talvenkestävyyttä kohtaan tunnetut epäilyt olivat myös perusteltuja, sillä suurin osa uusista lajikkeista oli risteytetty Ranskassa, missä talvet ovat leudompia kuin Sveitsissä. Otto antoi ohjeita myös ruusutarhan perustamisesta, mutta hänen ajatuksenaan oli, että se luodaan pääasiassa runkopuita käyttäen, jotka vietiin talveksi pakkasettomiin tiloihin. Rungoille vartettuja ruusuja ei ollut helppo saada säilymään terveinä kellareissa tai muissa varastoissa ja sitten taas mahdollisimman pian kukkaan lämpimien säiden koittaessa. Se oli aikaa ja asiantuntemusta vaativaa työtä. Ilmeisesti uurastus maksoi kuitenkin vaivan. August Strindberg kuvaa melkein hurmioituneesti erästä sen ajan taimistoa novellissaan Maanpaossa:   
"Remontantti- ja teeruusuja oli pitkät rivit runkopuina ja täydessä kukassa, värien mukaan ryhmiteltynä. 'Maréchal Niel'-ruusut muodostivat takimmaisen rivin valtaisine keltaisine kukkineen, joiden pohjalla oli vielä heikko, oranssinpunainen hohto kuin auringonlaskun jälkeen; sitten 'Gloire de Dijonin' pienet kiinteät pallot, jotka olivat sellaisen raakasilkin keltaisia, missä oli madeiraviinin sävyä ja niiden tuoksu oli kuin laulu; 'Safrano' -kukkien rikinkeltainen väri särki silmiä; sitten oli iso määrä nimensä mukaisia lumipallonvalkeita 'Boule de Neige' -ruusuja, joiden nuppujen kärjessä oli viipyilevää punaa ehkä kuin muistona rodun voimakkaammilta päiviltä, jolloin sen veri virtaili punaisena; sitten palkinnon saaneen 'Madame Pittet'n’ norsunluunvalkeat pikku korit, jotka muistuttivat ruusukaaleja; sen jälkeen damaskonruusujen sametin purppuraa, 'Jules Margottinin’ kirsikanväriä, noisetteruusujen mustanpuhuvaa punaa, kuin laskimoverta, se oli komea, räikeähkö kokoelma, joka herätti synkkiä ajatuksia, ja kukat näyttivät siltä kuin ne olisivat imeneet voimansa jonkun taistelukentän tahmeasta mullasta; mutta niiden edessä seisoivat herkät "Provinsit"
hymyillen kuin nuoret, onnelliset tytöt, muhkea, mutta haalistunut kaunotar 'La France' näytti siltä, kuin neito tanssiaisyön jälkeen, ja etummaisena seisoivat ja nuokkuivat matalakasvuiset kuukausiruusut, joiden yksinkertaiset kukat muistuttivat lapsenkasvoja, epärunolliset englantilaiset ovat antaneet niille kauniin nimen 'Maiden's Blush'. Tuntui huumaavalta katsella ja vetää sieraimiin tämän ruusumetsän tuoksua…
 
Novellin käännös on julkaistu kokoelmassa "Toteutuneita unelmia", sitä on tässä jonkun verran täsmennetty.  
   
Strindbergin ruusulajikkeiden ja niiden nimien tuntemus ei näytä olleen virheetöntä, mutta mitäpä siitä. Hän osasi ainakin kuvata niiden herättämiä mielikuvia todella vauhdikkaasti. Novellin tapahtumat on sijoitettu Lausanneen ja sen lähistölle, ja taimiston kuvaus saattaa vastata todellisuutta aivan tarkkaan. Strindberg oleskeli Sveitsissä pitkään 1880-luvulla ja innokkaana harrastelijatarhurina hän on saattanut vierailla esimerkiksi lausannelaisen Ulrich Brunnerin maineikkaassa ruusutaimistossa. Suomessakin viljelty remontantti 'Ulrich Brunner Fils' (Levet 1881) sekä arempi, mutta mannermaalla edelleen suosittu "mignonruusu" 'Cécile Brunner' (Ducher 1881) nimettiin aikoinaan sen omistajien mukaan.  
   
Ennenvanhaiset ruusutarhat lukuisine runkopuineen kuuluvat kuitenkin jo menneisyyteen. Sveitsin nykyiset ruusutarhat edustavat toisen maailmansodan jälkeistä suunnittelua. Ruusut aloittavat kukintansa Ticinossa, eteläisimmässä kanttoonissa, jo huhtikuussa ja alppien pohjoispuolella toukokuussa. Paras aika tutustua sveitsiläisiin ruusutarhoihin lienee kesäkuun puolivälistä heinäkuun alkupuolelle. Monet pensasruusut pitävät ensimmäisen kukinnan jälkeen pitkähkön tauon. Esimerkiksi 'Nevada' kukkii yltiöpäisen runsaasti Zürichissä touko-kesäkuun vaihteessa noin kymmenen päivän ajan, lepää sen jälkeen runsaan kuukauden ajan ja kehittää jonkun verran kukkia elo-syyskuussa. Lannoitus ja kastelu myötävaikuttavat ratkaisevasti uusien nuppujen kehittymiseen. Nämä pensasruusujen pitkähköt "kesänokoset" selittävät sveitsiläisten ja muidenkin eteläisemmän Euroopan tarhureiden kiinnostuksen moderneja, enemmän tai vähemmän jatkuvasti kukkivia ryhmäruusuja kohtaan. Kun kesä on pitkä ja puutarhat ovat pieniä, niin heitä harmittaa katsella tontillaan isokokoisia pensasruusuja, joiden kukinta-aika jää siellä suhteellisen lyhyeksi.
  Bern, Rosa multiflora platyphylla
Tässä yhteydessä on muistettava, että Sveitsin ruususeuroilla oli pitkään - ja on osittain edelleenkin - se asenne, että vain teehybridit ovat oikeita, "jaloja" ruusuja. Moni nirsompi ruusujen ystävä viljelikin vielä parikymmentä vuotta sitten pääasiallisesti niitä sekä köynnösruusuja, lähinnä teehybridien climbing-muotoja. Niin sanotut "englantilaiset" ruusut, so. Austin-jalosteet, pikku- ja peittoruusut ovat nykyään kuitenkin tulossa suosituiksi ja esimerkiksi floribundaruusua 'Bonica 82' (Meilland 1981) näkee paljon, usein vapaasti kasvavana pienenä pensaana eikä tavalliseen floribundatyyliin matalaksi leikattuna. Matalat tertturuusuistutukset ovat sen sijaan edelleen erittäin yleisiä julkisissa puistoissa.  
   
Moni meikäläinen tarhuri nureksii Suomen ilmastoa, mutta meidän kannattaa muistaa sen hyviäkin puolia: vanhojen pensasruusujen kukinta kestää Pohjolassa pitempään kuin Keski-Euroopassa. Samoin jokainen yksittäinen kukka säilyy täällä kauniina useita päiviä, kun taas vaikkapa bengalinruusulajikkeiden aamulla puhjenneet kukat saattavat olla jo melkein lakastuneita helteisen sveitsiläispäivän iltana. Silloin tukevan teehybridin kukat paksuine terälehtineen alkavat tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta!  
   

Ruusutarhat on esitelty seuraavassa kuntien mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

 
   

Aubonne, Arboretum, Vallon d'Aubonne

 
Arboretum perustettiin suurin toivein 1960-luvulla, mutta se on sittemmin kokenut vaihtelevia kohtaloita. Alueelle istutettiin myös runsaasti luonnonruusuja eri puolilta maailmaa, mutta kyseinen alue pääsi kasvamaan välivuosina melkein umpeen. Paikallisten ruususeurojen jäsenet pyrkivät nyt kunnostamaan sitä talkoovoimin, ja tuloksia alkaa toivottavasti näkyä muutaman vuoden kuluttua. Viimeisten tietojen mukaan alueella pitäisi olla nyt olla taas noin 200 luonnonruusua tai vanhaa pensasruusua.  
   

Bern, Rosengarten, Laubeggstrasse

 

Paikalla oli aikoinaan hautausmaa, jonka käytöstä luovuttiin 1870-luvulla. Samoihin aikoihin alettiin suunnitella alueen muuttamista julkiseksi puistoksi. Ruusutarhan istuttaminen aloitettiin vuonna 1917. Sommitelmaa on myöhemmin uudistettu, ja alueella on nykyään lähinnä ryhmäruusuja. Teehybridit kasvavat pienehköissä penkeissä, mutta tertturuusut on istutettu usean neliömetrin suuruisiksi alueiksi niin, että niiden värit pääsevät hyvin oikeuksiinsa. Köynnös- ja pensasruusuja on noin parisenkymmentä lajiketta. Puistossa on keväällä krookuksia ja jouluruusuja sekä myöhemmin kurjenmiekkoja, päivänliljoja sekä yksivuotisia kukkia.

Puiston portit suljetaan yöksi ja niinpä siellä on kiinteiden penkkien lisäksi myös muovituoleja, joita kävijät voivat kuljettaa mieleiseensä paikkaan, ruusujen äärelle, varjoon tai aurinkoon. Puistosta avautuu kaunis näköala Bernin keskustaan ja sen taustalla häämöttäville kukkuloille.

  Bern, teehybridejä

Braunwald

 
Tämä talviurheilu- ja retkeilykeskus sijaitsee 1200-1900 metrin korkeudessa. Sinne voi kiivetä jalkaisin tai matkustaa hammasradalla. Alueelle istutettiin ryhmäruusuja niiden talvenkestävyyden kokeilemiseksi 1970-luvulla. Ruusut sijaitsivat pieninä alueina siellä täällä eikä niitä ole enää varustettu nimikylteillä. Niitä on hankala löytää ja asiasta kiinnostuneen on viisainta vierailla paikalla jonkun paikallisen ruususeuran jäsenen kanssa. Braunwaldin ruusut aloittavat kukintansa vasta heinäkuun puolenvälin tienoilla, mutta jatkavat sitä sitten keskeytyksittä pakkasten tuloon.
  Braunwald, koealue

Dottikon

 
Richard Huber AG. Richard Huber on taimistoalan yrittäjä, joka on henkilökohtaisesti kiinnostunut vanhoista ruusuista. Hän perusti jo vuosikymmeniä sitten liikkeensä yhteyteen vanhojen pensasruusujen näytetarhan. Siellä on runsaasti harvinaisuuksia sekä monia mielenkiintoisia köynnösruusuja. Richard Huberin omat jalosteet ovat ryhmäruusuja ja niitä myydään taimistossa.
  Dottikon, 'Tausendschön'

Gelfingen,

 

Schloss Heidegg

 
Heideggin ruusutarha perustettiin 1950-luvulla. Se oli suunniteltu uusbarokin hengessä ja ruusut oli istutettu matalien puksipuuaidanteiden rajaamiin penkkeihin linnan alapuolella sijaitsevalle terassille. Moni piti sitä Sveitsin kauneimpana ruusutarhana. Maanväsymys iski kuitenkin paikkaan joitakin vuosia sitten. Ruusutarhasta ei kuitenkaan haluttu luopua, koska se oli eräs seudun tunnetuimpia nähtävyyksiä. Niinpä multa vaihdettiin suurin kustannuksin ja alueelle laadittiin uusi istutussuunnitelma. Entinen, hiukan nostalginen tunnelma on mennyttä, ja vasta aika näyttää, oliko ratkaisu oikeaan osunut.  
   

Genève 

 

Parc de la Grange

 

Tämä laaja englantilaistyylinen puisto on peräisin 1700-luvulta. Toisen maailmansodan jälkeen rinteeseen vanhan kartanorakennuksen alapuolelle perustettiin varsin laaja ja upea ruusutarha. Vanhat ja dendrologisesti arvokkaat puut luovat kokonaisuudelle kauniit kehykset.
Joka vuosi kesäkuun puolivälissä puistoon kokoontuu myös kansainvälinen jury päättämään "Kultaisen ruusun-palkinnosta". Kaikkialta maailmasta lähetetään tätä Concours International des roses nouvelles de Genève -kilpailua varten ruusu-uutuuksia. Ne istutetaan varsinaisen ruusutarhan ulkopuolelle, päärakennuksen takana sijaitseville nurmikentille. Juryn sveitsiläiset jäsenet  käyvät neljä kertaa kahden vuoden aikana syynäämässä niitä ja ulkomaalaisilla jäsenillä vahvistettuna jury päättää viidennellä tarkistuskierroksellaan palkittavasta ruususta.   

   
 
  Kilpailualue

Quai Gustave-Ador

 
Parc de la Grangen ja Genèven järven välisellä Quai Gustave-Ador-nimisellä rantapromenadilla voi ihailla tuhansia ryhmäruusuja. Meluisa autoliikenne vie valitettavasti kuitenkin terää näiltä näyttäviltä istutuksilta.  
   

Jardin botanique,
Route de Lausanne 192, Chambesy

 
Genèven kasvitieteellisen puutarhaan hiljattain liitetetylle uudelle alueelle on istutettu koko joukko luonnonruusuja; paikasta tulee aikaa myöten varmasti mielenkiintoinen.  
   

La Roseraie des Franchises

 
Genèven kaupunki sai haltuunsa tämän 1940-luvulla suunnitellun ruusutarhan siellä sijainneen puutarhakoulun siirryttyä kaupungin ulkopuolelle. Alue on nykyään julkinen puisto ja siellä kasvaa lähinnä ryhmäruusuja. Niiden joukossa on runsaasti yllämainituissa Genèven kaupungin kansainvälisissä ruusukilpailuissa menestyneitä lajikkeita.  

 

 

Haldenstein

 

Schloss Haldenstein

 
Tämä ruusutarha perustettiin paikallisen ruususeuran jäsenten aloitteesta vuonna 2000 ja siitä on kehittymässä varsin hieno kokonaisuus. Vanhan linnan harmaat muurit luovat rauhallisen taustan värikylläisille ruusuille ja erityisesti niiden vierelle istutetut köynnösruusut pääsevät täällä edukseen.  
   

Lausanne

 

Vallée de la Jeunesse.

 
Ruusut on istutettu väljästi laajahkolle rinteelle, joka sijaitsee jonkun matkaa kaupungin keskustan ulkopuolella. Lajikkeet ovat lähinnä ryhmäruusuja, mutta niiden joukossa on monia harvinaistuneita ja arvokkaita lajikkeita.

Eeva Ruoff, Sveitsin ruusutarhoja - 2

Lausanne
   
RUUSUTARHOJA  
KOTISIVU