Median mukaan syksy on ollut lämpimin tai ainakin yksi lämpimimmistä, mitä koskaan on mitattu. Ilmastonmuutos on kouriintuntuva. Se on näkynyt puutarhassa lumettomina talvina ja niistä johtuvina vaurioina ruusuissa. Tänä syksynä sen huomasi selvästi. Ensimmäiset pakkaset olivat meillä vasta lokakuun lopulla, kun monet ruusut vielä kukkivat. Jotkut ottivat nokkiinsa ja lopettivat, koska oli monta pakkasyötä. Monen kukinta myös jatkui pitkälle marraskuun puolelle, kunnes matalat lämpötilat ja kosteus olivat niille liikaa.
Kun leuto sää jatkuu, pitää miettiä, milloin on oikea aika tehdä syystyöt ja hoitaa ruusujen talvisuojaus. Omassa puutarhassani piti tehdä hieman laajempaa istutusten korjausta, mikä viivästytti ”tavanomaiset” syystyöt. Yksi ruusuistutus on kahden koivun välissä. Kun aikoinaan perustin istutuksen, asensin juurimaton pohjalle. Siitä huolimatta koivujen juuret ovat vähitellen kasvaneet yhä tiheämmästi koko penkkiin ja ruusujen kukinta on hiipunut.
Lokakuussa kaivoin koko penkin auki. Asensin uuden juurimaton pohjalle ja istutin ruusut takaisin penkkiin, kun olin ensin laittanut hiekkaa ja kunnon lantakerroksen pohjalle. Jokaisen ruusun ympärille tuli noin 40 cm syvyyteen ulottuva juurimatto, jotta juurivesoja ei pääsisi karkaamaan liian helposti. Esimerkiksi ‘Nuits de Young’ ja ‘Cramoisi Picote’ tekevät runsaasti juurivesoja muiden ruusujen sekaan. Ylimääräisiä juurivesoja ruukutin. Ehkä niistä on iloa jollekin ensi kesänä. Omajuurisia gallica-, sammal- ja centifoliaruusuja ei löydy joka taimistosta.
Sitten oli talvisuojauksen aika.
Tein kaivuutyöt ennen kuin maa jäätyi liikaa. Noin 70 arkaa ruusua suojasin Minnesota Tip Methodilla (MTM). Lähes kaikki olivat Austin-, ryhmä- tai moderneja pensasruusuja. Ruusut taivutettiin ”paketoituna” merkkinarulla noin 20−30 cm syvään ojaan juuresta. Toivottavasti selviävät ilman pakkasvaurioita kevääseen mullan ja lehtikerroksen alla. Kaikkia arkoja ruusuja en voi suojata MTM:lla. Ei vain löydy riittävästi tilaa, mihin niitä upottaa
Joten on suojattava maan päällä. Tyvimullitus hiekalla noin 20−25 cm paksusti vaimentaa lämpötilan vaihtelut ja vähentää pakkasvaurioita. Jouduin työntämään aika monta kottikärryllistä hiekkaa ennen kuin kaikki ”tarvitsevat” olivat saaneet osansa. Siinä oli mukana Austinruusuja, kanadalaisia, moderneja pensasruusja ja ryhmäruusuja.
Sitten taivutin alas joukon ruusuja. Nöyryys on ruusulle hyve kuningas Talven edessä. Monet kerran kukkivat tarvitsevat suojan: gallicat, albat, bourbon-, sammalruusut… Alastaivutus ja kerros risuja ja lehtiä suojaavat kevätahavilta, kun lumipeite ei riitä. Näin varmistuu ensi kesän kukinta. Viistosti maahan työnnetyt pensastuet auttavat pitämään ruusut alas taivutettuina ja nöyrinä kunnes saan risukerroksen niiden päälle. Joten olen sitten kantanut risuja. Lehtikerros vielä puuttuu.
Onneksi on runsaasti ruusuja, jotka eivät kaipaa mitään yllä olevasta. Ruusuja, jotka voin vain ohittaa syksyllä ja odottaa, että ne heräävät eloon keväällä ja tarjoavat runsaan kukinnan. Spinosissimat, rugosahybriidit, villiruusut, löytöruusut… kuten ‘Valamo’, ‘Poppius’, ‘Abelzieds’, ‘Agra’, koiranruusu, nutkanruusu…
Nyt odotan. Lämpötila on pysynyt parissa pakkasasteessa. Näin saisi mielellään jatkua ja tulla lunta. Luvassa on kuitenkin taas leutoja tuulia lounaasta ja lämpöasteita jonkin aikaa. Ruusutarhassa ilmastomuutoksen ongelman huomaa selvästi. Miten paljon pitäisi talvisuojata ruusuja ja milloin? Ei liian aikaisin ennenkuin maa jäätyy. Ei liian myöhään tai ruusut vaurioituvat. Toivon vain, että osuin jotenkuten oikein tänä vuonna.
Michael Luther